Muistojen reitti

Rovaniemen kulttuurilautakunta järjesti avoimen ympäristötaidekilpailun keväällä 2010. Kilpailussa etsittiin teosta tai teoskokonaisuutta, joka yhdistäisi Rovaniemen kulttuurikohteet kulttuurireitiksi. Kilpailun voitti Liisa Karintauksen ja Tiia Lepistön teos Muistojen reitti.

Muistojen reitti johdattaa jalan tai pyörällä liikkuvan kulkijan Rovaniemen kulttuurikohteiden lisäksi kaupungin historiaan. Hallinto- ja kulttuurikeskuksen, Kulttuuritalo Korundin, Arktikum-talon, jokirannan, Ounaskosken sillan ja kirkon kautta kulkevan reitin varrella on 18 ovaalinmuotoista metallikilpeä kiinnitettynä lyhtypylväisiin tai rakennusten seiniin. Kilvissä on 1910–1960-luvulla otettuja valokuvia Rovaniemestä. Vanha kuva on otettu samasta paikasta, johon se on reitillä sijoitettu.

1900-luvun alkupuoli oli merkittävää aikaa Rovaniemelle. Rautatien rakentamisen vauhdittamana Rovaniemi kasvoi ja kehittyi maalaiskylien ryppäästä vilkkaaksi kauppalaksi. Siitä tuli kaupan ja liikenteen keskus, myöhemmin myös hallintokeskus. Rakennukset edustivat empiretyyliä, kertaustyylejä, jugendia, 1930-luvun klassismia ja olipa joukossa funktionalismia edustavia kivitalojakin. Sitten tuli toinen maailmansota, jonka loppumainingeissa Rovaniemi muuttui hetkessä savuavaksi rauniomereksi. 93 % rakennuksista tuhottiin. Historian näkyvät kerrokset pyyhkiytyivät katukuvasta.

Menneisyys on kuitenkin yhä läsnä ja vaikuttaa siihen, millainen Rovaniemi tänään on. Muistojen reitillä taitelijat haluavat vahvistaa Rovaniemen kaduilla kulkevien kokemusta kaupungin olemuksesta tuomalla heidän eteensä historiaa, jota osittain sodan tuhosta johtuen ei enää voi muuten nähdä.

 

Taiteilijoista

Liisa Karintaus (s. 1977, Rovaniemi) on valmistunut Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2006. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2002 lähtien sekä osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 2000 alkaen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Esitteen teksti pohjautuu Liisa Karintauksen Lapin taidetoimikunnan tuella kirjoittamaan artikkeliin.

Tiia Lepistö (s. 1977, Espoo) on kuvataiteilija AMK (TTVO 2003) ja taiteen kandidaatti (Lay 2009). Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 2000 lähtien.

 

Teoksen toteutus

Teoksen vanhat valokuvat ovat Lapin maakuntamuseon (LMM) ja Kotiseutuyhdistys Rovaniemen

Totto ry:n kokoelmista. Vanhat valokuvat on kaiverrettu ovaalin muotoisiin metallikilpiin. Teoksen materiaalit ovat messinki, alumiini ja ruostumaton teräs. Kilvet on kaivertanut Versaali Oy.

 

Rovaniemen kaupunki, Kulttuurilautakunta

Hallituskatu 7, 96100 Rovaniemi

Rovaniemi 2011

Lataa GPX-tiedostoAnna palautetta
  • Leveysaste
    66.49811548655269
  • Pituusaste
    25.72202823609604
Ladataan...
Ladataan...