Joulupukin metsä

Joulupukin metsän luontopolun alku sijaitsee noin 7,8 kilometriä Rovaniemen keskustasta koilliseen, Napapiirillä. Luontopolkua pitkin pääsee Joulupukin pajakylästä Joulupukin metsään. Joulupukin metsään on matkailijoiden ja paikallisten toimesta istutettu tuhansia nimikkokuusia, joiden kasvua ja kehitystä voi vuosien varrella käydä katsomassa.

Reitti alkaa Joulupukin pajakylän luoteislaidalta. Reitin varrella on aapasuota, rämettä, korpia ja kuivahkoja kangasmaita. Aluksi laskeudutaan nelostien alittavaan tunneliin, jonka jälkeen reitti alkaa pitkostetulla aapasuo-osuudella. Aapasuon jälkeen tulee räme- ja korpiosuus, josta jatketaan sorastettua polkua kuivahkolla kangasmaalla. Välillä on pitkostettuja osuuksia. Polun varren opastetauluissa kerrotaan alueen luonnosta. Polku päättyy hienolle portille, jonka jälkeen alkaa kumpuilevaan maastoon istutettu Joulupukin metsä. Joulupukin metsä on tuhansista kuusipuista istutettu, aidattu metsäalue jossa jokaisella puulla on puun istuttajan nimi, syntymäaika ja istutuspäivä. Puut ovat riveissä ja rivien välissä on hoidettu nurmikko. Reitin käyttöaika on sulan maan aikaan ja janamuotoisen reitin yhdensuuntainen pituus on noin 1,5 kilometriä.

Palveluvarustuksena reitin varrella on neljä levähdyspenkkiä ja Joulupukin metsän keskellä nurmikummun päällä on katettu levähdyspaikka. Reitin alussa Joulupukin pajakylässä on monipuolinen palveluvarustus ja lähettyvillä on kaksi huoltoasemaa.

Rovaniemen keskustasta Sodankyläntietä noin 8,4 km Napapiirille Joulupukin pajakylään, josta oikealle Pukinpolkua noin 160 m, josta oikealle Joulumaantietä noin 70 m, josta oikealle pysäköintialueelle. Joulupukin metsän luontopolun alkuun pysäköintialueelta noin 150 m.

Lataa GPX-tiedostoAnna palautetta
  • Leveysaste
    66.55274249305145
  • Pituusaste
    25.86990476355172
Ladataan...
Ladataan...