Junaradan idän puolen taisteluasemia ja betonikorsu

Ounasvaaran junaradan viereisellä sivustalla on myös lukuisia kaivantoja, joista voi päätellä siellä olleen paitsi taisteluhauta ja taistelupesäkkeitä, myös vartiotoimintaan liittyviä kaivantoja. Ainakin osa näistä lienee Lapin sodan aikaisia. Vaaran laidassa radan vieressä on pitkä taisteluhautakaivanto, taistelupesäkkeitä ja ampumapoteroita. Taisteluja tällä alueella ei kuitenkaan käyty. Ounasvaaran alueella on myös pohjoislaidalla taistelupesäkkeitä ja siellä täällä vaaran korkeammillakin osilla. Vaaranlaidoilla on ollut ilmeisesti pitkähkö taistelukaivantojen linja, joka on ulottunut aina nykyisen golf -radan tienoilta Tottorakan ja Välirakan ympäristöön ja sieltä kohti nykyistä urheiluopiston aluetta. Ehkä osittain Lapin sodan aikaisia ampuma poteroita ja taistelupesäkkeiden jälkiä on maastossa vielä näkyvissä, mutta osa lienee jo kasvanut umpeen.

Saksalaiset hyödynsivät myös vaaran luontaisia onkaloita ja kivimuodostelmia pesäkkeiksi. Niin sanottu betonikorsu on sisältä noin 3 x 4 metrin kokoinen ja 2 :n metrin korkuinen. Oviaukko on betonista ja seinät on muurattu luonnonkivistä. Korsun katto on osittain sortunut, mutta muuten rakennus on melko ehjä. Rakennuksen alueella ja hieman kauempana on muun muassa heteka tai sen osia ja puinen ovi, joka voi olla myöhemmältäkin ajalta. Tätä korsua ovat todennäköisesti käyttäneet saksalaiset vartiomiehet lepopaikkana ja talvisin lämmittelypaikkana. Korsu lämpesi kamiinan avulla.

Lataa GPX-tiedosto
  • Leveysaste
    66.504647217747
  • Pituusaste
    25.7535408286753
Ladataan...
Ladataan...